0458611509

IdeaRapsakka

Marja Pulkkinen-Jukkara kutsuu itseään Rapsakka Akaksi – akkaihmiseksi Anttolasta. Marja on palannut juurilleen. Häna asuu jälleen synnyin kodissaan ja kulkee tutuissa maisemissa, metsissä, pelloilla, pientareilla. Marja teki lapsena voikukan varsista keittoa isällensä. Isällä ei ollut koskaan niin kiire, ettei olisi ehtinyt syömään leikkiruokaa.
Sama elämänmyönteisyys ja leikki yhdistyvät tänä päivänä Marjan omassa elämässä. Arjessa mukana kulkeva hieman hurtti huumori välittyy runoihin silmäkulman pilkettä unohtamatta. Yrtit tuotteisiin kerätään Etelä-Savon ja –Karjalan metsistä hyödyntäen niiden maaperää. Näistä maisemista ja sielun tunnoista kumpuaa hyvä olo, joka toivon mukaan välittyy tuotteen ostajalle ja käyttäjälle.